Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 avajaisjuhlissa Korppolaismäen rinteeseen heijastettiin tulinen
piirros kuvailemaan kaupungin tunnettuja maamerkkejä: Turun linna, Kakola, Tähtitorni, Turun
tuomiokirkko ja Samppalinnan tuulimylly. Näistä maamerkeistä Samppalinnan tuulimylly on rakennus, joka
on kohonnut ylväänä urheilupuiston aidan takaisilla  kallioilla vähän yli puolitoista vuosisataa katsellen
Aurajoen virtaavaa vettä. Samppalinnan mamsellimylly edustaa Turkulaisille Aurajoen jokapäiväistä
maisemaa. Turistit saattavat tarkastella sitä kokonaan toisella tavalla: heille se lienee viehättävä ja
ainutlaatuinen muisto menneiltä ajoilta keskellä yksitoikkoisesti uudistunutta ja uudistuvaa kaupunkia. Mylly
on muisto Turun vanhoista rakennuksista. Sitä ei ole tuhottu kuin Nobelin, Bassin, Lindblomin, Richterin,
Cygnaeuksen koulun, Phoenixin  ja monet muut Turun vanhat talot.

      Tuo Myllyahteen ylväs mylly houkutteli puoleensa meitä 1940-luvulla syntyneitä Koulumäen
poikaviikareita 1940-luvun lopulla. Mylly oli meistä tietyllä tavalla kaikessa komeudessaan houkutteleva ja
tavallaan pelottavakin rakennus, joka toi mieleemme mm. kolmen muskettisoturin seikkailut. Silloin emme
ajatelleet – emme edes osanneet ajatella – myllyn historiaa, eikä meillä ollut aavistustakaan myllyn
omistajasta. Meitä kiinnosti enemmän kiipeily lehmuksen tai jalavan runkoa pitkin urheilupuistoa
ympäröineen punaisen lankkuaidan yli ”kielletylle” alueelle kohti huimia leikkejämme. Myllyn sisällä
kiipesimme kerroksiin ja juoksimme sen portaita edes takaisin puisten miekkojen kalskahtaessa toisiaan
vasten tahi nallipyssyjen paukkuessa. Mylly oli meille ”pojankoltiaisille” seikkailujen paratiisi, jossa
saatoimme samaistua sen ajan sankari-idoleihin.

      Kerran olimme taas joukolla menossa myllyyn leikkimään, ja olimme juuri päässeet yli aidan, kun
myllyn sisältä tuli myllyä ympäröivälle parvekkeelle pari miestä. Saimme jalat allemme ja olimme
kiipeämässä aidan yli takaisin urheilupuiston puolelle, kun miehet huusivat: ”Pojat, seis, olemme poliiseja”.
Siihen pysähtyi pakomme. Poliisit kyselivät nimemme ja osoitteemme, ja selittivät, että myllyssä oli ollut
kuivumassa maalarien köysiä, jotka joku tai jotkut olivat käyneet katkomassa ja vieneet osan. Meiltä
tiukattiin tiesimmekö asiasta jotakin. Myöhemmin saimme vielä vierailla Turun rikospoliisissa Vanhan
Suurtorin laidalla kertomassa miksi ylipäätään olimme menossa myllyyn ja olimmeko nähneet köydet.
Emme me tienneet köysien kohtalosta yhtään mitään. Tuon kerran jälkeen mylly jäi meiltä poikaviikareilta
rauhaan.
     Mylly on jostain syystä jäänyt ajatuksiini. Kun sitten muutama vuosikymmen jälkeenpäin jouduin työni
puolesta kiertämään öiseen aikaan  myllyn aluetta, huomasin joidenkin öisten kulkijoiden syystä tai toisesta
päätyneen tuulimyllyn juurelle. Työni puolesta heidät oli poistettava alueelta, mutta omassa mielessäni
palasin lapsuusvuosiini ja seikkailuihin myllyn sisällä. Aloin myös tutkia tuulimyllyn historiaa.  
      Istuessani iltahämärissä työpöytäni ääressä selaillen vanhoja kirjoja ja kuluneita papereita ja
lehtileikkeitä kuvittelin näkeväni vanhaa Turkua ja eritoten sen arkista elämää. Asiakirjat kertovat Turussa
sijainneiden vanhojen tuulimyllyjen tarinaa. Kuvittelin näkeväni tuulimyllyjen siipien pyörivän vinhasti
jauhaen viljasta jauhoja kaupungin asukkaille. Samppalinnan mylly on jäänyt jälkipolvien ihailtavaksi siitä
satapäisestä tuulimyllyparvesta, joka aikanaan kohosi Aurajoen rannoilla sekä kaupungin kukkuloilla,
Puolalanmäellä, Ryssänmäellä, Aninkaisten mäellä, Kerttulinmäellä ja Vartiovuorenmäellä. 1500-luvulla oli
Turussa satoja tuulimyllyjä. Siihen aikaan tuulimyllyt kohosivat mäkien laella harmaan sävyisiä. Punaista
maalia ei vielä käytetty.
      Yleensä nuo kukkuloilla toimineet tuulimyllyt olivat vähäisiä kotitarvemyllyjä, joissa Turun porvarit
jauhattivat kaupungin laidoilla sijainneiden laajojen viljapeltojensa sadon jauhoiksi ja ryyneiksi. Näiden
pikkumyllyjen rinnalla Samppalinnan mamselimylly oli mittava laitos. Sitä voidaan pitää sen aikaisena
teollisuuslaitoksena. Mutta sekään ei pystynyt vetämään vertoja Halisten myllykompleksille, joka oli
voimissaan 1800-luvulla.  Halisten vesivoimamyllyjen valtakausi päättyi vasta 1942, jolloin Halisten
Valkkimylly paloi. Jauhomyllyjen aika oli päättynyt Halisissakin jo aiemmin.

(C) Tapani Järvinen